29.1.2001

Tausta

Benuko Oy vaati Helsingin käräjäoikeudessa 30.5.1995 vireille panemassaan kanteessa vahvistettavaksi, että se ja Vakuutusosakeyhtiö Sampo (Sampo) olivat pätevästi sopineet kuljetusvakuutussopimuksen koskemaan kauppatavaroiden kuljetusta Tukholmasta Turun kautta Vihtiin tavaran Yleisten kuljetusvakuutusehtojen 1976 mukaisin täysin ehdoin, ja vakuutuksenantajan velvoittamista suorittamaan kuljetusvakuutussopimuksen perusteella vakuutustapahtuman (varkaus 13. - 14.5.1993) johdosta vakuutuskorvausta 453 000 markkaa korkoineen.

Sampo katsoi, ettei asiaa voitu ottaa käräjäoikeudessa tutkittavaksi, koska Sammon korvausvastuusta ei ollut merivahingonlaskijan ratkaisua. Merivahingonlaskijan korvausselvityksestä merivakuutusasioissa annetun lain mukaan erimielisyys merivakuutussopimukseen perustuvassa korvausasiassa tuli saattaa merivahingonlaskijan selvitettäväksi.

Helsingin käräjäoikeus katsoi päätöksessään 17.9.1996, että kun puheena oleva vakuutus oli ollut merivakuutus eikä Benuko Oy ollut esittänyt selvitystä siitä, että se olisi sopinut vakuutuksenantajan kanssa, ettei korvausasia ollut merivahingonlaskijan selvitettävä, kanne oli jätettävä tutkimatta. Helsingin hovioikeus ei päätöksellään 15.1.1998 muuttanut käräjäoikeuden päätöksen lopputulosta. Korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa päätöksellään 6.7.1998.

Merivahingonlaskijan korvausselvitys 29.5.2000

Merivahingonlaskijan korvausselvityksen saamiseksi Benuko Oy saattoi asian merivahingonlaskijan käsiteltäväksi 20.9.1996. Benuko Oy esitti aikaisemmin käräjäoikeudessa esittämänsä kanteen mukaiset vaatimukset.

Vakuutusyhtiö Sampo Oyj (Sampo) vastusti kannetta sillä perusteella, että Benuko Oy:n vaatima vakuutuskorvaus oli vanhentunut. Asiassa oli annettu Benuko Oy:lle korvauspäätös 2.7.1993. Merivahingonlaskijalle asia oli saatettu 20.9.1996, joten vuoden 1933 vakuutussopimuslain 29 §:n mukainen kolmen vuoden muutoksenhakuaika oli kulunut. Asiaa ei siten tullut ottaa tutkittavaksi myöskään merivahingonlaskijan toimesta.

Benuko Oy kiistettyä vanhentumisväitteen merivahingonlaskija ratkaisi erikseen Sammon väitteen siitä, että Benuko Oy:n vakuutussopimukseen perustuva korvausvaatimus oli vanhentunut, ja totesi ratkaisussaan tältä osin muun ohessa seuraavaa.

Vuoden 1933 vakuutussopimuslain 29 §:n nojalla sen, jolla on vakuutussopimukseen perustuva saaminen, on laillisesti haettava saamistaan kolmen vuoden kuluessa siitä, kun hän sai tietää, että saaminen oli käynyt maksettavaksi, ja viimeistään 10 vuoden kuluessa saamisen erääntymisestä. Muussa tapauksessa oikeus on menetetty.

Benuko Oy oli todennut, että se ei ollut tullut tietoiseksi siitä, että vahinkoa koski mikään vakuutus tai että yhtiö olisi tullut tietoiseksi siitä, että vahinko olisi kuulunut jonkin vakuutuksen korvauspiiriin, koska Sammon kirje 2.7.1993 oli koskenut vain haveriehdoin tehdyksi väitettyä sopimusta ja koska Sampo oli kirjeellään 17.7.1993 kumonnut kaikki aikaisemmat vakuutussopimukseen liittyvät toimenpiteet mukaan lukien kirjeen 2.7.1993.

Varkaus, jonka perusteella vakuutuksenottaja Benuko Oy oli Sammolta vaatinut vakuutuskorvausta, oli tapahtunut 13. - 14.5.1993. Benuko Oy oli 14.5.1993 tehnyt rikosilmoituksen tapahtumasta poliisille ja 18.5.1993 vahinkoilmoituksen Sammolle. Merivahingonlaskijalle toimitetusta kyseisestä vahinkoilmoituksesta kävi ilmi ne tiedot tapahtumasta, joihin Benuko Oy asian yhteydessä oli viitannut.

Benuko Oy:n edellä mainittu toimenpide varkauden ilmoittamisesta Sammolle osoitti merivahingonlaskijan mukaan, että Benuko Oy oli viimeistään 18.5.1993 saanut tietää sekä sen hyväksi tulevasta vakuutuksesta että vakuutustapahtuman sattumisesta. Lisäksi Benuko Oy oli vahinkoilmoituksen tekemisellä osoittanut, että yhtiö katsoi vakuutustapahtuman kuuluvan vakuutuskorvauksen piiriin. Benuko Oy:n tietoisuus kyseisistä seikoista aiheuttaa merivahingonlaskijan mukaan sen, että vanhentumisaika oli alkanut kulua. Näin ollen merivahingonlaskija katsoi, että saaminen oli käynyt maksettavaksi vahinkoilmoituksen tekoaikana siten kuin vuoden 1933 vakuutussopimuslain 29 §:ssä tarkoitettiin.

Benuko Oy oli katsonut, että Sampo ei koskaan ollut ratkaissut sitä korvauskysymystä, jota Benuko Oy oli tarkoittanut. Benuko Oy oli katsonut sopimuksen koskeneen kuljetusvakuutusta täysin ehdoin, mutta Sampo oli ottanut kantaa korvaushakemukseen vain siltä osin kuin kyse oli kuljetusvakuutuksesta haveriehdoin. Sampo oli katsonut vakuutussopimuksen olleen voimassa rajoitetuin ehdoin eli haveriehdoin.

Vakuutus oli Benuko Oy:n mukaan syntynyt 16.4.1993 tai joka tapauksessa syntynyt ja astunut voimaan ennen edellä mainitun kuljetusjakson alkamista 10.5.1993 tai viimeistään tuona päivänä.

Sampo oli lähettänyt Benuko Oy:lle 8.6.1993 päivätyn kuljetusvakuutuskirjan, jonka mukaan vakuutus oli myönnetty haveriehdoin tavaran yleisten kuljetusvakuutusehtojen 1976 mukaan. Sampo oli antanut Benuko Oy:n tekemän vahinkoilmoituksen jälkeen korvauspäätöksen 2.7.1993 ja siihen muutoksenhakuohjeet. Päätöksen mukaan haveriehdoin myönnetty vakuutus ei korvannut varkaudesta aiheutunutta vahinkoa ja näin ollen korvausta ei ollut maksettu.

Merivahingonlaskija katsoi, että kysymys oli samojen sopijapuolten välisestä oikeussuhteesta ja vakuutussopimuksen kohteena olivat samat kauppatavarat sekä sama kuljetus siitä riippumatta, että Benuko Oy oli ymmärtänyt vakuutussopimuksen sisällön sekä syntymishetken toisella tavalla kuin Sampo. Benuko Oy:n ja Sammon tarkoituksena ei ollut ollut solmia kahta erillistä vakuutussopimusta kertakuljetussopimuksen suhteen. Se, että Benuko Oy oli käsittänyt vakuutussopimuksen tarkemman sisällön toisella tavalla kuin Sampo, ei vaikuttanut siihen, miten kysymys vanhentumisesta vuoden 1933 vakuutussopimuslain nojalla ratkaistiin. Benuko Oy:n tekemä vahinkoilmoitus osoitti merivahingonlaskijan mukaan, että Benuko Oy katsoi vakuutussopimukseen perustuvan saamisen käyneen maksettavaksi, vaikka vakuutussopimuksen tarkemmista ehdoista olisikin ollut erimielisyyttä.

Saamista koskeva asia oli saatettu merivahingonlaskijan käsiteltäväksi 20.9.1996. Koska edellä mainitun lainkohdan kolmen vuoden vanhentumisaika kyseisenä päivämääränä oli kulunut, merivahingonlaskija katsoi, että Benuko Oy:n vakuutussopimukseen perustuva saaminen oli vuoden 1993 vakuutussopimuslain 29 §:n nojalla vanhentunut. Vanhentumista ei katkaissut se, että sama asia on pantu vireille Helsingin käräjäoikeudessa 30.5.1995.

Merivahingonlaskija hylkäsi Benuko Oy:n vakuutukseen perustuvat vaatimukset asiassa vanhentuneina.

Helsingin merioikeuden tuomio 26.2.2001

Benuko Oy valitti Helsingin merioikeuteen, jossa se toisti kanteensa ja pyysi, että merioikeus ratkaisisi osakysymyksenä vanhentumista koskevan asian. Valituksessaan Benuko Oy katsoi ensisijaisesti, ettei vanhentumisaika ollut lainkaan alkanut kulua, kun Sampo oli 2.7.1993 antanut korvauspäätöksensä suppeampiehtoisen vakuutuksen perusteella kuin mitä Benuko Oy oli tarkoittanut ja koska Sampo oli 17.7.1993 kumonnut kirjeellään kaikki aikaisemmat vakuutussopimukseen liittyvät toimenpiteet. Toissijaisesti Benuko Oy katsoi, että Sammon 2.7.1993 antamassa korvauspäätöksessä oli ollut epäselvä muutoksenhakuosoitus, ja kanteen nostaminen Helsingin käräjäoikeudessa 30.5.1995 oli joka tapauksessa katkaissut merivahingonlaskijan ratkaisussaan sovellettavaksi katsoman kolmen vuoden vanhentumisajan.

Benuko Oy:n ensisijaisen väitteen osalta merioikeus totesi, että Sampo oli 2.7.1993 antanut nimenomaisesti kyseistä kuljetusta ja asianosaisten välistä kuljetusvakuutusta koskevan selkeän korvauspäätöksen muutoksenhakuohjeineen. Vakuutussopimuslain 29 §:n tarkoittama ehdoton kolmen vuoden vanhentumisaika oli alkanut kulua viimeistään 18.5.1993 Benuko Oy:n tehdessä vahinkoilmoituksen.

Benuko Oy:n toissijaisen väitteen osalta merioikeus katsoi vakuutusosakeyhtiön muutoksenhakuohjeiden olleen riittävän selkeät ottaen huomioon muun ohessa sen, että muutoksenhakuohjeissa oli ollut muutoksenhakuohjeiden lisäksi riittävät viittaukset siitä, miten vakuutuksenottajan tuli menetellä, mikäli hän tarvitsi muutoksenhakuasiassa muutoin neuvoja ja ohjeita. Asianosaisten vetoamissa yleisissä kuljetusvakuutusehdoissa oli niin ikään viitattu merivahingonlaskijan toimivaltaan erimielisyyden syntyessä. Benuko Oy:n 30.5.1995 kanteella käräjäoikeudessa nostamassa samaa korvausta koskevassa asiassa vakuutusyhtiö oli oikeudenkäynnin alussa huomauttanut Benuko Oy:lle siitä, että asia olisi tullut saattaa merivahingonlaskijan selvitettäväksi. Merioikeus katsoi kuten merivahingonlaskija, että Benuko Oy ei ollut saattanut määräajassa asiaa merivahingonlaskijan selvitettäväksi. Benuko Oy ei siten ollut määräajassa laillisesti hakenut saatavaa.

Merioikeus katsoi, että asiaan sovellettavaa erityistä vanhentumista ei voitu katkaista muutoin kuin hakemalla laillisesti saatavaa. Siten sillä seikalla, että Benuko Oy oli sille annettujen ehtojen, ohjeiden ja laissa määrätyn järjestyksen vastaisesti hakenut saatavaa nostamalla kanteen, ei ollut merkitystä prosessuaalisluonteisen ehdottoman vanhentumisajan kulumisessa. Tämän vuoksi sanottu erityinen vanhentuminen ei ollut katkennut tai pysähtynyt.

Merioikeus ei muuttanut merivahingonlaskijan ratkaisua.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Antti Miettinen, Björn Hellman ja Sirkka Jäntti.

Perustelut

Benuko Oy on Helsingin käräjäoikeudessa 30.5.1995 vireille panemassaan kanteessa vaatinut Vakuutusyhtiö Sammon velvoittamista suorittamaan vakuutuskorvausta. Käräjäoikeus on päätöksellään 17.9.1996 jättänyt kanteen tutkimatta sillä perusteella, että kyseinen korvausasia olisi merivakuutussopimukseen perustuvana tullut saattaa merivahingonlaskijan selvitettäväksi, kun muuta ei ollut sovittu. Helsingin hovioikeus ei ole päätöksellään 15.1.1998 muuttanut käräjäoikeuden päätöksen lopputulosta, eikä Korkein oikeus ole päätöksellään 6.7.1998 myöntänyt asiassa valituslupaa.

Benuko Oy on 20.9.1996 saattanut asian merivahingonlaskijan selvitettäväksi. Merivahingonlaskija on korvausselvityksellään 29.5.2000 hylännyt Benuko Oy:n vaatimukset vakuutussopimuslain (132/1933) 29 §:n nojalla vanhentuneina. Merivahingonlaskija on korvausselvityksestään ilmenevillä perusteilla katsonut mainitussa pykälässä tarkoitetun kolmen vuoden vanhentumisajan alkaneen Benuko Oy:n vahinkoilmoituksen tekemispäivästä 18.5.1993. Saamista koskeva asia oli saatettu merivahingonlaskijan käsiteltäväksi kolmen vuoden vanhentumisajan umpeen kuluttua 20.9.1996, eikä vanhentumista merivahingonlaskijan ratkaisun mukaan katkaissut se, että sama asia oli pantu vireille Helsingin käräjäoikeudessa 30.5.1995. Helsingin merioikeus ei ole tuomiollaan 26.2.2001 muuttanut merivahingonlaskijan ratkaisua.

Benuko Oy on saattanut kysymyksen saatavansa vanhentumisesta Korkeimman oikeuden ratkaistavaksi katsoen ensisijaisesti, ettei vanhentumisaika ollut lainkaan alkanut kulua.

Korkein oikeus katsoo, että merivahingonlaskijan ja merioikeuden ratkaisua ei ole syytä muuttaa siltä osin kuin on katsottu, että Benuko Oy:n kanteen perusteena olevaa vakuutuskorvaussaamista koskeva vakuutussopimuslain (132/1933) 29§:ssä tarkoitettu kolmen vuoden vanhentumisaika on alkanut kulua viimeistään vahinkoilmoituksen tekemispäivästä 18.5.1993.

Benuko Oy on toissijaisesti katsonut sanotun vanhentumisajan katkaistuksi sillä, että se oli pannut kanteensa oikeassa ajassa vireille Helsingin käräjäoikeudessa.

Tältä osin Korkein oikeus toteaa, että vakuutussopimuslain (132/1933) 29 §:n mukaan vakuutussopimukseen perustuvaa saamista on "laillisesti haettava" laissa tarkoitetussa kolmen vuoden määräajassa. Lain esitöissä on tästä todettu, että "ellei velkoja aja vireillepanemaansa kannetta perille, on vanhentumisen keskeytyminen katsottava rauenneeksi" (KM 1925:15 s. 82). Tämä lain esitöissä ilmaistu käsitys on vastannut tuohon aikaan vallinnutta kantaa vastaavanlaisten säännösten tulkinnasta.

Säännöksen sanamuoto ei kuitenkaan edellytä sellaista tulkintaa, että vanhentumisen katkaiseminen saatavan "laillista hakemista" tarkoittavan haasteen tiedoksiantamisella olisi vaikutukseton siinä tapauksessa, että tiedoksiannettu kanne jäisi sittemmin väärässä oikeuspaikassa nostettuna tutkimatta. Tällainen tulkinta voi myös olla vanhentumissäännöstön tarkoitus huomioon ottaen velkojan kannalta perusteettoman ankara. Kyseisen vanhentumissäännöksen tarkoituksena on ollut vaikuttaa siihen, että vakuutussopimussuhteisiin liittyvät saatavasuhteet tuotaisiin riittävän selkeästi esille ja saataisiin viivytyksettä selvitettyä. Vanhentumissäännökset perustuvat tarpeeseen suojata ajan kulumiseen ja velkojan passiivisuuteen perustuvaa velallisen perusteltua luottamusta siihen, että velkoja on luopunut saatavastaan. Tämän tavoitteen kannalta riittää, että velallinen saa asetetussa määräajassa tiedokseen velkojan vaatimuksen. Säännöksen sanamuoto puolestaan edellyttää vain sitä, että vanhentumisen katkaisevaa vaatimusta ei voida esittää vapaamuotoisesti, vaan se tulee tehdä kanneteitse. Kanteen vireillepanoa ja siihen liittyvää vaatimuksen tiedoksiantoa velalliselle voidaankin pitää riittävänä katkaisemaan sellaiset erityiset vanhentumisajat, joiden katkaiseminen edellyttää saatavan "laillista hakemista".

Myöskään asiallisia syitä ei ole sille, että velalliselle tiedoksi annetun kanteen jäätyä tutkimatta saatavan vanhentumisen keskeytymisen olisi katsottava rauenneen. Päinvastoin tällainen tulkinta voi johtaa kohtuuttomiin seuraamuksiin ja lopullisiin oikeudenmenetyksiin esimerkiksi tilanteissa, joissa oikeuspaikkaa koskevat säännökset ovat tulkinnanvaraisia.

Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että Benuko Oy:n kanteessa tarkoitettua vakuutuskorvaussaatavaa koskeva vanhentumisaika on katkennut, kun Benuko Oy on 30.5.1995 pannut Helsingin käräjäoikeudessa vireille sitä tarkoittavan kanteensa, jota koskeva haaste on annettu Vakuutusosakeyhtiö Sammolle tiedoksi. Merkitystä ei tässä suhteessa ole sillä, että tuo kanne on sittemmin jätetty tutkimatta sen vuoksi, että asia kuului ensin merivahingonlaskijan ratkaistavaksi. Benuko Oy:n kanteessaan väittämä vakuutussopimukseen perustuva saaminen ei siten ole vanhentunut.

Kun merivahingonlaskijan ratkaisu on perustunut siihen, että saatava oli vanhentunut, asia on palautettava merivahingonlaskijalle.

Päätöslauselma

Merivahingonlaskijan ratkaisu ja merioikeuden tuomio kumotaan. Asia palautetaan merivahingonlaskijalle, jonka tulee, huomioon ottaen palauttamisen syy, omasta aloitteestaan ottaa asia uudelleen käsiteltäväkseen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Mikko Tulokas, Gustav Bygglin, Pertti Välimäki ja Pasi Aarnio. Esittelijä Jukka Sippo.